Tänään ohjelmassa oli Pikkutamman kengitystä, se kun oli polkenut toisen etukenkänsä pois. Laitettiin sitten samantien talvikenkään, onpahan valmiina eikä pääse talvi meitä yllättämään =) Seppä olikin meillä jo puoli kahdeksan jälkeen aamulla joten silmät ristissä kömmin talliin ties kuinka varhain ruokkimaan hevosia. Sen jälkeen heitinkin vielä toviksi sohvalle pötkölleen, toivoen samalla että seppä myöhästyisi edes hetken. Vaan ei myöhästynyt, ei muuta kuin uudestaan talliin ja polle kengitettäväksi. Saa nähdä ehdinkö vielä huomenna ajamaan, riippuu aivan siitä mihin aikaan heinäkuorma tallille saapuu. Jos saapuu aikaisin, ehdin ajaa, jos saapuu vasta lähempänä puolta päivää, ei toivoakaan, koska lapsetkin pitää ehtiä heittää kerhoon, tehdä ruokaa ym. No, eipä tässä nyt enää yksi vapaapäivä meidän treenipäiväkirjaa sotke enempää kuin kulunut viikkokaan.
Illalla mummu saapui lapsenvahdiksi ja minä lähdin suosikkiharrastukseni pariin - raviseuran hallituksen kokoukseen. Näissä kekkereissä saa aina nauraa, ja höpötellä mukavia hevosista ja päivän polttavista raviasioista samanhenkisessä seurassa. Pari tuntia vierähti kuin varkain, ja kotiin ajelin vasta kun lapset olivat jo iltapesullakin olleet. Kaikenlaista ohjelmaa taas ensi vuodelle on luvassa, vuosikokouksessa loppukuusta päästään esittelemään muulle jäsenistölle toimintasuunnitelmaa. Kuninkuusravireissua, kenties jääravit, perinteinen saunailta, ravivalmentajan luento...jokaiselle jotakin.
Mutta nyt silmät harittavat jo siihen malliin, ja Mieskin tuli jo töistä kotiin, että ei auta muu kuin antaa nukkumatille periksi ja hypätä vällyjen väliin. Tässä vielä pari kuvaa sunnuntailta kun laitoimme kaikki aikuiset tammat samaan tarhaan; otteluhan siinä tuli kahden kovaluontoisimman tamman, Mussukan ja Ponitamman, välillä vaikka ennenkin ovat olleet yhdessä. Arvatkaas kumpi voitti?

No Mussukka tietenkin =)

Pikkutamma ja Alieni tutustumassa

Neiti Kesäheinä =)



Kommentit