Tuo Miehen kesäloma nimittäin. Tämä viikko on mennyt kuin siivillä ja huomenna alkaa taas syksyinen arki. Eikä siinä mitään, omalla tavallaan on ihan mukavaa palata normaaleihin arkirutiineihin, sanaa "normaali" kun ei voi käyttää näistä Miehen lomaviikoista. Hektistä menoa, rakentamista ja rakentamista. Paljon on saatu aikaiseksi mutta paljon on vielä tälle syksylle tekemättäkin. Yksi pakollisimmista projekteista joka piti saada Miehen loman aikana valmiiksi on lantala, jota ei saatu Miehen loman aikana valmiiksi. Sanottakoon, että meistä riippumattomista syistä tosin. Huomenna Mies soittaa tuhannennen kerran kaivinkonemiehelle, jos vaikka saataisiin pohjatyöt lopultakin päätökseen ja valuhommat toteutukseen. Mutta se siitä, toinen tärkeä "kesätyö" saatiin hyvälle mallille, enää maalaamista vaille valmiiksi, eli varsojen talvimajoitus. Niin hieno tuli, että siellä voisi nukkua vaikka Mieskin, jos joskus tulisi tarve laittaa välillä ulkoruokintaan ;-)

Samoin hevosten ulkoilutarhojen etuosasta täytyisi ennen syyssateita kuoria hyvin hienoksi jauhautunutta ja hevosten jätöksiin sotkeentunutta pintahiekkaa pois. Vaikka tarhat näin kuivilla keleillä ovat aivan siistit, eivätkä märilläkään keleillä mitään polviin saakka ylettyvää saviliejua, tulee pintakerroksesta kastuessaan sellaista ällöttävää muhjua. Hevosia se ei kiusaa, hyvä jos puoleen kavioon ylettyy, mutta itseäni puistattaa katsella moista pintaa. Siis kymmenen senttiä pinnasta pois ja *hmm* saman verran karkeaa soraa tilalle... (Mistähän siihenkin lystiin taas rahat otetaan....)

Torstaina timpurihommien lisäksi ajaa huruttelimme kaupunkiin ja Mies kävi hammaslääkärissä hoidattamassa purukalustoaan. Samalla reissulla minä palautin Kelaan hoitolisän tarkistus-paperinivaskan, harmikseni en nähnyt erään tutun tädin omassa työhuoneessa minkäänlaista liikettä, liekö ollut kesälomalla. *Terkkuja, terkkuja!*  Sattuipa Kelan ovesta sisään astuessani aika metka tapaus. Avasin kohteliaasti oven, ja pidin sitä auki eräälle huonosti kävelevälle iäkkäälle rouvalle. Tämä rouva ei vilkaissutkaan minuun saati kiittänyt millään tavoin avonaisesta ovesta. Ok, enpä minä sitä sen tähden avannutkaan että kiitoksia kuulisin, kunhan mielessäni hämmästelin peruskäytöstapojen puutetta.

No, suoraan oven edessä oli sellainen vuoronumeroteline jota painamalla saa oman vuorolappusen kätöseensä. Tämä rouva meni ja painoi nappulasta kuten kuuluukin, ja sai numerolappunsa. Samassa toinen iäkäs rouva, joka istui tuolilla odottamassa vuoroaan (oli ilmeisesti istunut jo hyvän tovin), hätääntyi hieman ja alkoi ihmetellä oliko laite sittenkin toiminnassa. Olihan se, tämä mummeli ei vain ollut ilmeisesti painanut tarpeeksi voimakkaasti koska oli jäänyt ilman numeroa. Niin hän sitten ystävällisesti tiedusteli, olisiko tämä edelläni sisään tullut rouva antanut oman lappusensa hänelle, ja ottanut uuden numeron itselleen. "EN!" oli tämän toisen rouvan tyly vastaus ja niin hän nilkutti tuoliin odottamaan vuoroaan, numerolappustaan tiukasti sormissaan puristaen. Minulla olisi ollut hyvää aikaa napata myös vuorolappu tuon numerotta jonottaneen mummun nenän edestä, mutta itselläni ei käynyt mielessäkään, ettenkö olisi antanut "omaa vuoroani" minua jo kauan ennen odottaneelle. Tämä mummeli sitten kyllä kiittelikin kohteliaisuuttani vuolaasti.

Tuntuu välillä ärsyttävältä lukea vaikkapa lehtien yleisönosastokirjoituksia joissa mummut marmattavat nuorten ihmisten olemattomista käytöstävoista, samalla kun ovat itse juuri niitä pahimpia etuilijoita, kiilailijoita, röyhkeimpiä asioijia liikkeessä kuin liikkeessä. Mikä siinä sitten syynä lieneekin, ajattelevatko he kenties jollain "vanhemman oikeudella" menevänsä muiden edelle, ansaitsevansa palvelua ennen muita vai mitä?  En ymmärrä, mutta näitä röyhkeitä mummeleita turuilta ja toreilta löytyy paljon!! No, se nyt kuitenkin siitä.

Perjantaina mummu ja vaari kävivät hakemassa Neidin kampaajalle, ja samalla reissulla kävivät vanhainkodilla katsomassa Vanhaa Mummua. Iltapäivällä kävi Seppämestari lyömässä Ystäväni tammalle takakengät, tarkasti ja vaihtoi samalla kertaa Isolle Ponille nauloja sekä pyyhkäisi pari raspinvetoa toisen tamman etukavioihin, niihin kun on tullut ikävät halkeamat. Sen jälkeen lähdimme Miehen ja poikien kanssa kauppaan. Aivan ensimmäiseksi piti käydä ostamassa Kuopukselle kerhoreppu, mehupullo sekä eväslaatikko. Hänellä kun on Maanantai-aamupäivällä elämänsä ensimmäinen kerhopäivä! Minun pikku vauvani, menee jo kerhoon! Niin on tärkeänä poika, odottaa jo innolla. Nähtäväksi sitten jää, suostuuko sinne ilman äitiä vielä jäämään. Kuopus kun on aina ollut sellainen astetta herkempi, meidän perheen itkupilli. No, huomenna, huomenna se selviää!

Kaupasta palatessamme kotona odotti jo Neiti kera mummun ja vaarin, sekä Miehen Veli, oli työmatkallaan ajanut ohi ja päätti koukata meille kahville. Esitteli samalla ylpeänä edellisviikonloppuna joukkueensa voittamaa Rockfutiksen SM-pyttyä, oli tullut kultaa. Onnea, onnea! Pikaisesti ehdin hieman raivata paikkoja ennenkuin Ystäväni saapui Miesystävänsä kanssa perjantai-iltaa viettämään. Heti alkuun nostimme maljat Ystäväni uudelle työpaikalle sekä Miehensä kriisi-iän saavuttamiselle. Sen jälkeen lähdimme ratsastamaan, Ystävä tammallaan, minä Isolla Ponilla. Mukava maastolenkki tehtiinkin jos ei lasketa sitä että ah niin ihanat ystävämme hirvikärpäset ovat taas täällä. Ison Ponin ja minun mielipide noista vitsauksista on yhtenevä - yäk, yäk, YÄK! Joka tapauksessa henkiin niidenkin petojen käsittelyn jälkeen jäätiin. Sauna toki ratsastelujen jälkeen lämmitettiin ja viimeisiään vetelevällä pallogrillillä grillailtiin herkkuja ruokapöytään. Oikein mukava ilta ja mitä parhain seura, ja kello huitelikin lähempänä kahta kun Ystävämme poistuivat lähikylän suuntaan.

Eilenillallakin saimme vieraita kun veljeni vaimonsa kanssa kaarsi moottoripyörällään pihaan. Ja taas pallogrilli kuumeni, nyt jo jalattomana =) Eiköhän tämä kerta jäänyt grillin viimeiseksi, uskollisesti se meitä jo kuusi vuotta palvelikin, aivan kunnioitettava ikä muutaman kymmenen markan pallogrilliltä. May You Rest In Peace metallinkeräyspisteessä, grilli!

Viimeinen ehtoollinen

Tämä päivä hujahti koko perheen sekä perjantai-iltaisten ystäviemme voimin Teivon poniraveissa. Kahdeksan ravilähtöä, laukkalähtöjä, ratsastusnäytöksiä, ajonäytöksiä, upea perinnetykkivaljakkokin. Mahtavia kajauksia oikeasta tykistä lähtee! Hauska tapahtuma, tosin viimeinen tunti alkoi olla jälkikasvulle hieman liikaa. Itkulta ja asfaltti-ihottumaltakaan ei vältytty kun kuopus tuiskahti juostessaan kasvoilleen asfalttiin. Saa poika aloittaa kerhonsa ylähuuli ruvella. =( Ravien jälkeen kävimme Mäkkärissä syömässä eikä tarvinnut lapsille ruokaa tuputtaa, annokset katosivat valon nopeudella parempiin suihin! Kotiinpaluu venähti sen verran myöhään että lapset menivätkin suoraan iltapalan kautta nukkumaan. Me Miehen kanssa lämmitimme saunan ja otimme kesäloman päättäjäislöylyt. Kuten jo alussa kirjoitin, huomenna alkaa taas syksyinen arki.

Sitä ennen, käykäähän lukaisemassa täältä vähän astetta vauhdikkaampi synnytyskertomus, aika hurjaa!!! =)

edit klo 00.58

Unohtuipa kertoa vielä yksi pieni mutta erittäin oleellinen asia lauantai-sunnuntaiyöstä, tai paremminkin siitä missä sen vietin! Täällä meidän kylässämme on ollut jo noin viidenkymmenen vuoden ajan tapana järjestää reserviläisten toimesta satamavartio kesäkaudella. Tarkoittaa siis öisiä vahtivuoroja satamassa, vahtimassa ettei ilkivaltaa tahi varkauksia pääse tapahtumaan. Muksuna minä olin isän vartiovuorolla mukana monet kerrat, siinä oli aina ihan oma viehätyksensä istua autossa pimeässä satamassa ja kirjoitella yön tapahtumista vartiovihkoon. Luonnollisesti enää en ole moniin vuosiin keikalla ollut kun on ollut vähän muutakin säpinää viime aikoina. Nyt kuitenkin tiesin vaarilla olevan vartiovuoron ja päätin lähteä yllätysvisiitille terrorisoimaan sataman rauhaa, pari grillimakkaraa tuliaisina. Vaan satamaan päästyäni totesin paikat autolla kierreltyäni, ettei vaaria ollut mailla halmeilla, sen sijaan kymmeniä nuoria viinoineen, autoilla, mopoilla, jalkaisin. Jopa yksi valtava traktori ajeli rinkiä pimeässä illassa! Soitin sitten vaarille missä tämä piileksii ja olihan tuo vähän hölmistynyt kun ilmoitin olevani satamassa.

Vaari se oli "paennut" paikalta, soittanut poliisit rauhoittamaan mesoavaa nuorisoa. No, menimme kuitenkin satamaan parkkiin seuraamaan tilanteen kehittymistä. Melkoista älämölöä ja renkaita vinguttavia autoja. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Poliisia ei kuulunut, ei näkynyt. Siinä vaiheessa kun satamana kioskin takaa lakoi kuulua laukauksia, soitti vaari uudestaan yksykskakkoseen ja kertoi sähköisestä tunnelmasta. Hälytyskeskuksesta kertoivat jonkun jo soittaneenkin että satamassa on joku tyttö huonossa kunnossa. No, mikäs meidän siinä, poliisia ja ambulanssia odotellessa. Mitään asiaa kun ei jalkaisin ollut lähteä tilannetta siihen hulinaan tarkastamaan.

Saapui lopulta poliisi, jututti nuoria, kierteli, korjasi jonkun nuoren maijan sisään istuskelemaan, kaatoi pullotolkulla lasten viinoja maahan. Kummasti rauhoitti tilannetta, väki alkoi valua pois. Kuka jalkaisin pitkin pusikoita, kuka autoilla, kuka pyörillä. Poliisien poistuttua ajaa hurautimme pienen vartiolenkin ja kun tulimme takaisin pääkallopaikalle, poistui ambulanssi juuri. Ottiko ketään kyytiin vai ei, en tiedä. Kovin kiirellä ei kuitenkaan satamasta lähtenyt. Tovin vielä vaarin seurana istuksin, kunnes kello alkoi lähennellä puolta kahta. Siinä vaiheessa toivotin hyvät yöt, hyppäsin omaan autooni ja lähdin kotiin. Kotimatkan varrella tuota nuorisoa vaelsi kaupunkiin päin laumana, pyörillä ja kävellen. Kun aloin tavoitaa ryhmää, joku pyöräilijöistä vilkaisi taakseen ja saman tien oli ketjukolari valmis. Ainakin neljä pyörää ja kasa kävelijöitä pinossa, kömpivät ylös ja pudistelivat vaatteitaan. Hih, on se tankojuoppouskin vaarallista!!!

Isä oli muuten kerännyt satamasta viisi täyttä muovikassillista pulloja ja tölkkejä parempaan talteen vartiovuoronsa päätyttyä. Hyvä keikka siis ;-)